HEVI Kivitalot

HEVI Kivitalot

Keväällä 2017 aloitimme keskustelut Epstone Oy:n kanssa heidän tunnetuimman brändinsä eli HEVI Kivitalojen verkkosivujen uudistuksesta. Yrityksen erittäin hieno ja korkealaatuinen tarjooma oli tuolloin verkossa esillä valmissivupohjapalvelussa, eikä sen tarjoamat ominaisuudet enää riittäneet vastaamaan modernia julkaisutarvetta.

Saimme hyvät pohjatiedot, jonkin verran toiveita lopputuloksesta ja vapaat kädet toteuttaa.

Sivustorakenne uusittiin asiakaslähtöisesti. Käytimme puolitieteellistä haastattelumetodia selvittääksemme, mitä asioita ihmiset olettavat talovalmistajan sivuilta löytävänsä. Vastaukset olivat monipuolisia, mutta ryhmitettävissä kolmeen pääryhmään: mitä tarjonta sisältää, tekniset faktat, ja miten sellaisen talon sitten saisi. Epstonella oli tietenkin tarjota vielä lisää insightia monivuotisella kokemuksellaan.

Sivustorakenne ja navigaatio suunniteltiin tältä pohjalta selkeäksi mutta laajenemisen mahdollistavaksi. Selkeät pääosiot, yhteystiedot ja haku sisältävät nyt tarvittavan tiedon helposti omaksuttavasti alasivuille jaoteltuna.

Etusivusta tuli pitkähkö ja runsassisältöinen – näin pystytään tarjoamaan etusivun kautta tulijoille paljon ajatuksia sisällöstä. Hakukoneista taas on mahdollista päätyä erittäin luotettavasti suoraan relevantille alasivulle loogisen sisällön jaottelun ansiosta.

Etusivu alas asti scrollattuna.

Visuaalisuus ja kuvien esittäminen nousi varhaisessa vaiheessa esille eräänä tärkeimmistä uuden sivuston ominaisuuksista. Otimme suunnittelun lähtökohdaksi mahdollisimman isot kuvat ja konstailemattoman tyylikkään typografian. Kuvamateriaalia oli tarjolla vähintäänkin riittävästi: 3D-malleja, rakennuskuvia, kuvia valmiista kohteista. Runsas kuvien käyttö tarjoaa erittäin paljon ideoita oman talon rakennuttamista suunnitteleville.

HEVI kivitalojen markkinointipäällikkö-omistajayrittäjä Piia Pöyhönen sanoo:
– Uusien sivujen myötä pystymme nyt huomattavasti paremmin tuomaan esiin, mitä HEVI kivitaloilla tapahtuu, millaisia taloja olemme toteuttaneet, mitä mieltä meistä ollaan, miten toimimme jne.

Luovasti asetellut kuvagalleriat eivät ole uusi asia missään julkaisutoiminnassa, ja asian hoitaminen mahdollisimman sujuvasti verkkosivuilla oli tärkeää mahdollistaa hyvin. HEVI kivitalojen henkilökunnan tuli pystyä suoriutumaan päivityksistä omatoimisesti, mutta lopputulos ei saanut olla monotoninen perus-kuvagridi. Hyvä ratkaisu löytyikin, ja nyt HEVI-galleriat muodostuvat automaattisesti ylläpitäjän lisäämistä kuvista.

Kuvagallerioihin mahtuu riittävästi kuvia kiinnostavasti aseteltuna.

Galleria-toiminto on aivan ehdoton!
Piia Pöyhönen, omistajayrittäjä, HEVI Kivitalot

Ylläpito: kaikki löytyy hallintapaneelista

Käytimme erittäin paljon aikaa siihen, että kaikkea voi ylläpitää selkeästä hallintapaneelista. On tärkeää, että ylläpitotyönkulku on selkeä ja varmatoiminen, jotta ylläpitäjällä säilyy hyvä fiilis hoitaa työnsä. Laajensimme julkaisujärjestelmän editoria kattamaan kaiken sivuilla näkyvän: mikä tahansa teksti tai kuva on vaihdettavissa ylläpidon kautta, ja linkitykset ja kuvien valinnat hoituvat selkeästi point and click -periaatteella.

Ote hallintapaneelista.

Projektin lopputuloksena saavutettiin erittäin luonteva ja sujuva läsnäolo valituissa kanavissa: verkkosivuille julkaistaan jatkuvasti uutta sisältöä ja Instagram ja Facebook tukevat sitä aktiiviseesti.

Tätä kirjoittaessa on julkistuksesta kulunut puolisen vuotta, ja sisältöä onkin tullut kolmasosa lisää: uusia talomalleja on tullut muutama ja kuvagallerioita lisätään viikoittain. Pöyhönen jatkaa:
– Sivut ovat myös visuaalisesti hienot ja olemme saaneet positiivista palautetta sekä siitä, että sivujen selkeydestä. Asiat on yksinkertaisesti esitetty ja helposti löydettävissä sivuilta.

Koko HEVI kivitalojen markkinointi sai sivustouudistuksesta mukavasti lisäpotkua.

Kaiken kaikkiaan, mukavaan tahtiin tulee yhteydenottoja ja kiinnostus tuntuu kyllä lisääntyneen entisestään yritystämme kohtaan. Eli pelkkää plussaa!
Piia Pöyhönen

Käy katsomassa!
hevikivitalot.fi
HEVI kivitalot @ Facebook
HEVI kivitalot @ Instagram


Lisää luettavaa

Greta.film – katso suomalaista elokuvaa

Greta.film – katso suomalaista elokuvaa

Greta.film on vuoden 2017 alussa julkaistu palvelu, joka keskittyy suomalaiseen elokuvaan.

Congress Network Finland ry

Congress Network Finland ry

CNF:n sivuilla julkaistaan kiinnostavia tapahtuma-alan uutisia sekä tiedotetaan järjestön tapahtumista. Jäsenalueella järjestön jäsenet pääsevät lataamaan materiaaleja sekä katsomaan koulutustallenteita.